NGC 1931 eli pienoisversio Orionin sumusta

Aloittaja Timpe, 20.02.2012, 18:53:18

« edellinen - seuraava »

Timpe

Aloitetaanpa foorumille uusi ketju kohteesta, joka on jäänyt muilta kuvaamatta tai ainakin tänne esittelemättä. NGC 1931 on Ajomiehestä löytyvä emissio/heijastusumu, joka on vain noin 3' näennäiseltä halkaisijaltaan. Näin ollen tästä ei saanut mitään suurta spektaakkelia aikaiseksi, kuten Lauri toisaalla vihjaisi muutaman tähden perusteella, mutta menköön nyt tällainen rupuversio aloituskuvaksi. Hieroin tätä aikani esiin kohinan & kehnojen tähdenkuvien seasta ja totesin että nyt saa riittää, koska nämä fotonit on haettu heti täyden kuutamon jälkeen (9.2.-10.2.2012 alkuiltoina). Tätä kohdetta on sanottu pienoisversioksi suuresta Orionin sumusta (M42), koska tässä on samalla tavoin muutama keskustähti sumun seassa hehkuttamassa vedyn emissiota ja toisaalta alueelta löytyy myös heijastussumun elementtejä.

Pinossani on nyt 110min Ha-kanavaa ja 55min RGB-kanavien valoa (per kanava) eli yhteensä 4h 35min QSI 583ws:llä ja 300/1500mm Newtonilla ja keli oli läpinäkyvyydeltään taas kehnohko. Lieneekö talven aiheuttamaa väsymystä, mutta mitta on pikku hiljaa tullut täyteen näitä sumukuvia, joten täältä suunnalta tulee jotain ihan muuta sitten seuraavalla kerralla... :angel:  Kuvalinkistä aukeaa 1200 x 893 pikselin ja 561 kB:n "iso" kuvatus.



Edit: Tässä on CN:n ketju samaan kohteeseen, josta näkyy mitä tästä voisi saada irti, kun asiaan oikein perehtyy...
- Timo Inkinen

einari

Äläs nyt sentään. Tämähän on mallikas esitys kohteesta.
Ja aina tätyy hattua nostella kun näitä 'poikkeavia' kohteita yritetään.
___
Tapio

J-P

Kaunis, jopa mystinen, kuva! Ihan uusi kohde minulle.
Kyllä tämä kuva vaikuttavuudessaan on aikamoinen spektaakkeli, kerrassaan taidokkasti käsitelty, luonteva ja tasapainoinen kokonaisuus.

Ransu

Hieno kuva, tuo taitaa olla kanssa sarjassa pahuksen himmeät kohteet
Rauno Päivinen
Imatra
C14, Meade10" LX200 OTA,Tal100RS, Vixen 81SD, EQ8.
http://pellervo-observatory.blogspot.com/

Ari Haavisto

Näen kuvassa vasemmalla kyljellään makoilevan hevosensukuisen tarueläimen, joka makoilee takapuoli kuvaajaan päin ja on kääntänyt päänsä katsoakseen kuka siellä häiritsee. Hännän alta loistaa tuo tähtirykelmä ja aikoinaan nautoja kasvattaneena tunnistan asennon ja eleet: Tarueläin poikii (noita kirkkaita uusia aurinkokuntia).

  :rolleyes: Joo, taitaa olla aika mennä nukkumaan, tiedetään...
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Jussi Koponen

Oikein hieno tunnelma kuvassa, sekä prosessointi on mennyt hienosti!

Ari: Tuo sinun kuvaus oli osuva, pystyn itsekkin hahmottamaan tuon kuvailemasi hevoisen helposti.

Timpe

Nöyrimmät kiitokseni, arvoisa raati!  :angel:

Lainaus käyttäjältä: Ransu - 20.02.2012, 22:26:06
Hieno kuva, tuo taitaa olla kanssa sarjassa pahuksen himmeät kohteet

En osaa sanoa himmeydestä mitään, mutta tuo on esim SEDS:n mukaan 11.3 mag kirkkaudeltaan ja 3' kooltaan, joten sitä voinee verrata johonkin 45 asteen kulmasta näkyvään NGC galaksiin samassa kirkkausluokassa (?). Siis ei mikään mahdoton kuvattava käsittääkseni.

Lainaus käyttäjältä: Ari Haavisto - 20.02.2012, 22:47:48
Näen kuvassa vasemmalla kyljellään makoilevan hevosensukuisen tarueläimen, joka makoilee takapuoli kuvaajaan päin ja on kääntänyt päänsä katsoakseen kuka siellä häiritsee. Hännän alta loistaa tuo tähtirykelmä ja aikoinaan nautoja kasvattaneena tunnistan asennon ja eleet: Tarueläin poikii (noita kirkkaita uusia aurinkokuntia).

Hevosen takapuolia kylläkin, sillä välillä tuli syvä epätoivo tämän kanssa ahertaessa ja piti aloittaa kuvankäsittely kokonaan uusiksi alkuruudusta :grin:
Vaihdoin kuvan vielä tänään hiukan enemmän käsiteltyyn tapaukseen, jossa on tuota sumualuetta tuotu aiampaa paremmin esiin (toivottavasti ei mennyt metsään). Paina siis F5:sta selaimen ruudussa, jollei käyttämäsi webbiselain lataa kuvia joka kerran uusiksi.

Lisään foorumille myös 100% croppaukset kuva-alan keskeltä eri värikanavien loppupinosta (11x10min Ha + 11x5min RGB:t). Noista näkee, että kuutamo kiusasi kovin sinistä ja vihreää kanavaa muttei niinkään Ha/R kanavia (huomaa kohinaerot). Ha-kanavassa tämä sumu on jopa kirkas, mikä kerrottaneen Oulun suuntaan vinkiksi (saadaan tähänkin ketjuun esimerkki siitä, mitä tästä kuvasta jäi nyt puuttumaan :tongue:) Niin, ja tuollaisia tähdentuheroita siellä originaalissa tällä kertaa oli, kun tuo laitteistopuoli (kameraa lukuunottamatta) ei ole mitenkään täydelllinen käyttämäni putken kokoluokassa.
- Timo Inkinen

einari

Joo, oudon levinneiltä/sumeilta näyttää tähdet RGB-filsuilla kuvatessa.
___
Tapio

Timpe

Voi se syy löytyä simppelisti fokuksestakin, kun en ole suodinpyörää erikseen jokaiselle suotimelle fokusoinut (kuvausjärjestys HaRGBHaRGBHaRGB... + nippu RGB sarjaa myöhemmin, kun jäivät vajaaksi ensimmäisenä kertana). Hirvittää siis lukea noita CCD inspehtoorin kalibrointijuttuja, joita on tuolla mm. Jyrkin ja Petrin ketjuissa, kun oma tarkennus ja kameran sijainti fokkarissa on lievästi sanoen "dynaamista". Pitäsiköhän väsätä observatorio putken ympärille, niin pääsisi "hifistelemään" ja jättämään itse kuvaamisen vähemmälle... :grin:
(No, jos nyt saisi joskus edes moottorifokuksen aikaan tuohon kuvauskokoonpanoon ;)
- Timo Inkinen

Timpe

Tein tästä kuvasta vielä uusintakäsittelyn, kun Murtsin kanssa tästä keskusteltiin. Hiukan erilainen lopputulos likimain samasta kuva-aineistosta (käänsin vain FITS-loppupinon uudestaan HaRGB TIFF:ksi MaxIm LE:ssä ja aloin pakertaa PhotoShopissa) :rolleyes:



Linkin takaa tulee nyt 1500 x 1248 pikselin ja 837 kB:n isompi versio... (ja jos Murtsi suo, niin tähän ketjuun tulee vielä kolmas erilainen versio samasta aineistosta hänen käsittelemänä :smiley:).
- Timo Inkinen

mistral

Hieno kuva itse kohteesta mutta kivasti olet saanut tähdetkin näkymään spektrin väreissä. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, olisiko vihreitäkin tähtiä olemassa mutta ainakin spektrissä se näkyy selvästi joten luulisi niitäkin löytyvän.

mickut

Lainaus käyttäjältä: mistral - 25.02.2012, 18:49:11
En ole koskaan tullut ajatelleeksi, olisiko vihreitäkin tähtiä olemassa mutta ainakin spektrissä se näkyy selvästi joten luulisi niitäkin löytyvän.

Nykyisen tietämyksen mukaan vihreitä tähtiä ei ole. Oma aurinkommekin tuottaa eniten "vihreitä" fotoneja, mutta silti sen valo on jatkuvahkon spektrin takia varsin valkoista. Pidempi selitys englanniksi esim BadAstronomyssä englanniksi.

-antti

einari

Punaiseen osaan tuli paikoitellen yksityiskohtaa lisää mutta oikea harmaa sumuaines jäänyt pois ja onko tähdetkin siinä kohtaa isompia.
___
Tapio

mistral

Lainaus käyttäjältä: mickut - 25.02.2012, 19:59:55
Nykyisen tietämyksen mukaan vihreitä tähtiä ei ole. Oma aurinkommekin tuottaa eniten "vihreitä" fotoneja, mutta silti sen valo on jatkuvahkon spektrin takia varsin valkoista. Pidempi selitys englanniksi esim BadAstronomyssä englanniksi.

-antti

Juu, meidän silmissähän on syy, miksei vihreitä tähtiä näy. Sekoittuneet aallonpituudet tuottavat valkoista valoa. Albireon tapauksessa vissiin on värilämpötilat niin reunoilla että sinistä ja oranssia jää yli ja ne värjäävät tähdet :)

Lauri Kangas

Tarkemmin sanottuna vihreitä tähtiä ei ole siksi, että sopivan lämpöiset mustan kappaleen spektrit ovat paljon leveämpiä kuin pelkän vihreän aallonpituusalueen rajaaminen edellyttäisi. Spektri on siis leveämpi kuin silmän näkemä kaista, ja ainoa ero on siinä missä suhteessa eri värejä spektrissä on mukana. Sen mukaan voi sitten olla punertavaa tai sinertävää.