Akromaatti vai Apokromaatti visuaalikatselussa

[MarttiM]

"Visual Observing With The Yerkes 40 Inch Refractor" -jutusta on kiinnostavaa lukea, mitä maailman suurimmalla (akromaattisella) refraktorilla näkyy. Eräässä toisessa artikkelissa mainitaan Jupiterin suurimpien kuiden yksityiskohdista, mutta ensin viittaamassani jutussa todetaan, että näkyvyys oli liian huono niiden havaitsemiseen. Mainitun laitteen polttoväli on 19, 4 metriä ja etsimenä kuuden tuuman f/15 linssiputki. Maailman toiseksi suurin refraktori on Lickin observatorion 91 cm:n (polttoväliltään 17,6 metrin) laite, joka oli valmistuttuaan maailman suurin. Iso on myös Lowellin 61 cm:n linssiputki. Sen polttoväli on 6,7 metriä. Olen jostakin lukenut, että ensimmäiset Kuukävijät, Armstrong ja Aldrin, katsoivat viimeksi mainitulla refraktorilla aiottua kuualuksen laskeutumispaikkaa.

[MarttiM]

Tänään iltapäivällä Kauko-Kiito toi Yamamoto-refraktorin. Tarkoitus on haastaa 10 cm:n ja hiukan isommatkit apokromaattiset linssikaukoputket (visuaalihavainnoissa)  . Sain kolme pakettia, joiden yhteispaino oli kuriirin mukaan 75 kg. Kun otetaan huomioon, että kaikki kolme pakettia sisältävät puulaatikon ja sen, että pakatessa ei ole pahvia eikä muitakaan tarvikkeita säästelty, niin ilmeisesti laitteen paino on noin 55 kg.
Sen verran ehdin töiden lomassa jo yhtä pakettia purkaa ja puulaatikkoa avata, että siellä linssi oli irrotettu putkesta. Linssi oli äärimmäisen hyvin pakattu ja se on näköjään ruuvattava putken päähän. Mitään asetinruuveja ei ole. Toinen merkittävä havainto on, että kyseinen malli on melko varmasti 1970-luvun alusta, tai 1960-luvun lopulta, sillä okulaariholkin koko on 0,965 tuumaa. Mukana on kylläkin sovite, jonka avulla voin käyttää myös holkkikooltaan 1,25 tuuman okulaareja. Niitä oli kolme kappaletta jäljellä - yksi polttoväliltään 25 mm ja kaksi Kellneriä, 22 mm ja 12 mm. Itse asiassa 8 cm:n linssikaukoputkessani oli 30 vuotta sitten uutena ostettaessa täysin samanlainen Kellnerin 22 mm:n okulaari. Nyt omistan niitä kaksi.
Myyjä arveli kaukoputken olevan vuodelta 1970, mikä osunee kutakuinkin oikeaan. Linssin halkaisija on 101 mm ja polttoväli 1600 mm. Kaikesta päätellen on varmaa, että toinen saman mallimerkinnäin, AE-106, refraktori on uudempaa vuosikertaa - ilmeisesti 1980-luvulta. Sen objektiivin halkaisija on 108 mm ja polttoväli 1600 mm sekä siihen sopivat nykyaikaiset okulaarit. Sovitteita ei tarvita.
Huomenna yritän koota laitteen. Silloin selviää, puuttuuko mitään, vai jääkö jotakin yli... Toivottavasti sillä pääsee tähyilemään Jupiteria ja kumppaneita - tosin pilviä näyttää riittävän. Syytä ei tarvitse arvailla...

[Meade-mad]

Minkä päälle meinaat putkilon istuttaa? Jalkojen korkeus ja materiaali? Akselisto?

Kun purat pakettia, ota kuvia osista.

Varmasti hieno instrumentti!

[MarttiM]

Minkä päälle meinaat putkilon istuttaa? Jalkojen korkeus ja materiaali? Akselisto?

Kun purat pakettia, ota kuvia osista.

Varmasti hieno instrumentti!

Kiitos, minulle, vanhan liiton miehelle, laite on vastustamaton. Alkuperäiset puujalat on korvattu punaruskeiksi petsatuilla jaloilla, joiden korkeus on noin 135 cm. (Ajattelin hankkia joskus Berlebachin tripodin, joissa on korkeuden säätö.) Niiden päälle tulee ekvatoriaalinen, saksalainen jalusta, jossa ovat pitkäviiksinen tunti- ja deklinaatioakseli. Putken kiinnityspiste on noin 170 cm:n korkeudella. Manuaalia hienoliikuntaominaisuutta on kehuttu. Samoin optiikan kerrotaan olevaan erinomainen - saa sitten nähdä... Lähetän kuvia.

[JVO]

niin ilmeisesti laitteen paino on noin 55 kg.

Nyt ei harmita yhtään roudailla 120ED:tä ympäriinsä.

[MarttiM]

Nyt on Yamamoto-refraktori koottu. Kun auoin kaikki paketit ja kääröt niin havaitsin, että holkkikooltaan 1,25 tuuman okulaarit käyvät myös ilman sovitetta. Tosin 1,25 tuuman kulmapeliä ei paketeista löytynyt.  Sitä vastoin 0,965 tuuman kulmapeili on mukana. Myös linssin halkaisijaltaan 50 mm:n ja polttoväliltään 500 mm:n etsimessä voidaan käyttää ilman sovitetta 1,25 tuuman okulaareja. Etsimen suojatulpat puuttuivat, mutta pitänee vaikka pahvista kyhätä sellaiset.
Laite näyttää sisällä hurjan korkealta ja isolta  pitkälti siksi, että jalat ovat niin korkeat. Toisaalta putkikin on huomattavasti kookkaampi ja painavampi kuin 80 mm:n f/15 refraktorissa. Yamamoton ulkoiluttaminen onnistuu, mutta mitään hauskaa sen siirtely ei ole. Jos laitteessa olisi hiukankin isompi linssi ja pitempi polttoväli, vaadittaisiin jo kiinteä havaintopaikka.

[VeskuP]

No on vallan hienon näköinen laite ja näköjään suht kookaskin!!!!

Miten on, joko kerkesit Jupiteriin  testaamaan? Äsken vielä oli kirkas taivas kun käytin koirat ulkona ja otin samalla pikaiset vilkaisut lovejoyhin...

tosin pilviä näyttää riittävän. Syytä ei tarvitse arvailla...

Pitäisi näköjään itsekin päivittää kalustoa, tuo näytti auttavan

[Meade-mad]

Aikamoinen putkilo. 1,25" okulaaripään tulpaksi käy kinofilmipurkki (jos niitä vielä jostain löytää).

Onko linsseissä pinnoite? Onko akromaatti ilmavälillä vai onko se kitattu pari?

Toivotaan kirkkaita taivaita!

[MarttiM]

No on vallan hienon näköinen laite ja näköjään suht kookaskin!!!!

Miten on, joko kerkesit Jupiteriin  testaamaan? Äsken vielä oli kirkas taivas kun käytin koirat ulkona ja otin samalla pikaiset vilkaisut lovejoyhin...

Pitäisi näköjään itsekin päivittää kalustoa, tuo näytti auttavan

Eilen en kokoonpanourakan jälkeen jaksanut testata Yamamotoa ja saattaa olla, että ensivalo (Suomessa) jää viikonlopuksi, jos tähtiä silloin näkyy. Kanadalainen Richard Day valmistaa Skylight refraktoreja - mm. TeleVuen linssillä varustettuja f/15 -instrumentteja. Kun lukee sellaisen putken hankkineiden kommentteja, niin vakuuttuu laitteen olevan loistava visuaalisiin planeetta-, Kuu- ja kaksoistähtihavaintoihin. Hinta on tietysti korkea, mutta niin on apokromaattistenkin. Silloin tällöin kyseisen yrityksen sivuilla on mielenkiintoisia käytettyjä laitteita. Sieltähän minä Yamamotonkin bongasin.

[MarttiM]

Aikamoinen putkilo. 1,25" okulaaripään tulpaksi käy kinofilmipurkki (jos niitä vielä jostain löytää).

Onko linsseissä pinnoite? Onko akromaatti ilmavälillä vai onko se kitattu pari?

Toivotaan kirkkaita taivaita!

Kiitos vinkistä Meade-mad, mutta kyseinen kaukoputki on tosiaan sopiva 1.25 tuuman okulaareille. Tiistaina paketteja availlessani luulin toisin, sillä okulaarilaatikosta löytyi vain 0,965 tuuman linssejä ja niille sopiva kulmapeili sekä sovite, jonka avulla voidaan käyttää 1,25 tuuman okulaareja. Sitä vastoin 50 mm:n etsin on ilmeisesti jälkikäteen modifioitu niin, että siinä voi käyttää ilman sovitteita 1,25 tuuman okulaareja. Nyt siinä on 12 mm:n Meaden hiusristikkolinssi. Suurennukseksi tulee noin 42X, sillä etsimen polttoväli on 500 mm. Richard Dayn mukaan Yamamoto on Fraunhofer-mallinen, mutta linssin mahdollisista pinnoitteista en tiedä. Se näyttää värittömältä eikä esimerkiksi sinertävältä tai vihertävältä.
Alun perin Yamamoton on omistanut ranskalainen viinitilallinen, Nantesissa asuva, harrastaja. Herra Day on katsellut Yamamoto-refraktorilla ja sen jälkeen halunnut ostaa sen. Hän on käyttänyt putkea kaksoistähtien, planeettojen ja Kuun visuaalihavainnointiin. (Oheisessa kuvassa ovat tähtitykkini - tietenkään apertuuri suhteessa laitteiden painoon ei ole järin hyvä. )

[mistral]

Yamamoto on Fraunhofer-mallinen, mutta linssin mahdollisista pinnoitteista en tiedä. Se näyttää värittömältä eikä esimerkiksi sinertävältä tai vihertävältä.

Kyllä 70-luvun alussa yleisesti linssit pinnoitettiin, olisi outoa jos noin kallista laitetta tehtäis ilman pinnoitusta.

[MarttiM]

Viime yönä Yamamoto/SYW -linssikaukoputki sai ensivalon Suomessa. Kohteena oli Jupiter. Kommelluksiltakaan ei vältytty. Puoli kolmen aikaan yöllä vein ensin jalustan ulos, sitten vastapainot ja lopulta itse putki sekä havaintotuoli. Kaikkiaan noin 60 kg painavan laitteen kokoaminen katselupaikalle sujui vaikeuksitta. Puolen tunnin jälkeen heikoin lenkki, havaitsija, siirtyi sisätiloihin valitsemaan okulaareja: "Otetaanpa tuosta 32 mm:n, 21 mm:n, 12,5 mm:n, 7:n  ja vielä 6 mm:n linssi - peräti viisi kappaletta. Yleensähän mukana on vain kolme okulaaria." Sitten käppäilin uteliaalla mielellä putken luo, vaikka väsymys painoi: "Nythän kaikkien pitäisi olla nukkumassa..." Ajan voittamiseksi päätin tulla toimeen ilman etsintä, johon olin aiemmin päivällä ruuvaillut 0,965 tuuman okulaarisovittimen ja samalla olin kyseistä pikkuputkea jonkin verran kannattimissaan siirtänyt mukamas parempaan paikkaan. Kun asetin Brandonin 32 mm:n linssin pääputkeen ja rupesin tarkentamaan kuvaa, tajusin, että etsin on väärässä paikassa, liian lähellä pääputken okulaaria. Siitä haitasta selvisin muutamilla ruuvauksilla ja kääntelemisillä. Tähtäsin pitkän, huurreputkineen melkein kaksimetrisen, refraktorin kohti kuningasplaneettaa. Ensin suurennus oli 50X, sitten - 21 mm:n TMB monosentrisellä okulaarilla - noin 76-kertainen. "Erittäin hienoa", ajattelin. Kymmenisen minuuttia näkymää ihailtuani asetin 12,5 mm:n Docterin putkeen. Suurennus oli nyt 128-kertainen ja Jupiter näkyi - liioittelematta - loistavasti. No niin, apokromaattiset kilpailijat! Yksityiskohtia oli runsaasti ja etenkin ekvaattorivyöt olivat täynnä detaljeja. En ollut varautunut piirtämään, joten se asia jäi seuraaville kerroille. Runsaan puolen tunnin katselun jälkeen otin käyttöön 7 mm:n TMB monosentrisen linssin. Ihmettelin, miksi planeetan reunat näyttivät jonkin verran epätarkoilta huolellisesta fokusoinnista huolimatta. Vaihdoin okulaariksi 6 mm:n TMB monosentrisen. Piti olla tarkkana, että sain Jupiterin pysymään kuvakentässä, mutta kiitos pitkien tunti- ja deklinaatioakselin hienosäätöviiksien onnistuin lähes vaikeuksitta. Nyt planeetasta näkyivät ekvaattorivyöt, mutta kuva oli niin sanotusti pehmeä. Samassa tajusin, että 7 mm:n linssi antoi suurennukseksi noin 229 kertaa ja 6 mm:n linssi peräti 267 kertaa. Okulaarivalintani oli mennyt osin pieleen. En enää viitsinyt käydä vaihtamassa, koska olin väsynyt ja pitihän romppeet saada vielä sisälle. Purkuvaihe meni muuten hyvin, mutta kului joitakin minuutteja putken irrottamiseen jalustasta. Pannassa on kiinni kaksi pitkää pulttia, joilla putki on kiinni jalustassa. Koska pultit ovat tarkoituksella - OTA:n putoamisen estämiseksi - kookkaita ja putki on hyvin korkealla, oli minulla toopella hankalaa irrottaa putki pantoineen jalustasta. Viimein onnistuin. Kuivaharjoittelusta sisällä olisi ollut suuri apu. Lopulta kanniskelin kymmeniä kiloja painavan jalustankin kolmijalkoineen sisälle. Oviaukkojen kohdalla piti pujotella, mutta selvisin.

[VeskuP]

Tätä "testiä" vähän odottelinkin

Onpa aikamoinen laite ja paljon näköjään kestää laittaa suurennustakin. Hyvien okulaarien etenkin tuon Docterin kanssa varmasti lyömätön putki...

Ja mikä parasta, tuon putken kanssa ulkoilu käy samalla kuntoilusta

[MarttiM]

Tätä "testiä" vähän odottelinkin

Onpa aikamoinen laite ja paljon näköjään kestää laittaa suurennustakin. Hyvien okulaarien etenkin tuon Docterin kanssa varmasti lyömätön putki...

Ja mikä parasta, tuon putken kanssa ulkoilu käy samalla kuntoilusta

Kiitos, pitää sanoa, etten yhtään kadu, vaikka kallis laite olikin. (Tosin hintahan on suhteellinen käsite, sillä APM-Telescopessa myynnissä oleva vanha Zeissin 110 mm:n polttoväliltään 1560 mm:n restauroitu linssiputki on jalustoineen 28 900 €.) Yamamoton näkymässä ei ollut pienintään värireunusta edes suurimmalla 267-kertaisella suurennuksella. (Eikä muuten ole 80 mm:n f/15 -refraktorissanikaan.) Etenkin 128-kertainen suurennus toimi loisteliaasti. Docter on laajan näkökenttänsä ja ultratarkan kuvansa ansioista huikean hyvä okulaari - paras, jolla olen katsellut. TMB monosentrisissä on mielestäni lyömätön kontrasti ja sen vuoksi odotan mielenkiinnolla 10-, 9- ja 8 mm:n (sekä tietysti 16 mm TMB:n Barlowin kanssa) linssien antamaa kuvaa Jupiterista. Brandonin 12-millistä pitää myös testata. Suurennukset ovat manituilla okulaareilla 133:n ja 200:n välillä.
Usein sanotaan, että yli 150-kertaisia suurennuksia käytettäessä tarvitaan seurantalaitteisto. Oman kokemukseni mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Kun visuaalihavaintojen tekemistä erittäin korkeilla suurennuksilla ja manuaalisesti kontrolloitavalla kaukoputkella harjoittelee paljon, alkaa homma sujua. Kohteiden löytäminenkin on helppoa ainakin pitkillä putkilla.

[pappa]

Usein sanotaan, että yli 150-kertaisia suurennuksia käytettäessä tarvitaan seurantalaitteisto. Oman kokemukseni mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Kun visuaalihavaintojen tekemistä erittäin korkeilla suurennuksilla ja manuaalisesti kontrolloitavalla kaukoputkella harjoittelee paljon, alkaa homma sujua. Kohteiden löytäminenkin on helppoa ainakin pitkillä putkilla.

Tuohon voisi hyvin sanoa Amen. Nykyään harrastajille, varsinkin ihan vasta ensi askeleitaankin ottaville myydään "quidaus" kamaa, seuraava jae voisi kuulua joltiseltaankin tältä: Opettele tuntemaan laitteesi, tee sillä töitä ja harjoittele sen toimintaa niin että tunnet sen sisintä sielua myöden. Ajattele kaksi kolmesataa vuotta sitten maailman meriä purjehtineita, sekstantin ja luotinarun kanssa maailmaa kartoittavia sankareita ja hae heiltä henkistä tukea.

Itse hankin paljon vaatimattomampaan laitteeseen Baaderin Click stop zoomiin Barlowin, harjoittelua oli tiedossa ja siitä selvittiin, tosin selkeitä kelejä ei ole kyllin, että vuodessa kaiken oppisi, mutta ainakin viiksiä ja muita oppii olohuoneessakin tutkimaan ja kääntelemään.

Valtavan upea laite, hieno ja elegantti. Tutkittavaa riittää!