Piuhojen selkeyttämistä yms. suunnittelua

Aloittaja Lauri Kangas, 10.03.2010, 20:31:41

« edellinen - seuraava »

Lauri Kangas

CCD:n kanssa alkaa piuhojen määrä saada jo vähän koomisia piirteitä. Useamman kerran olen kuvausten päätteeksi vain irroittanut kaikki johdot joka paikasta ja sullonut kuutiometrin vetoisen, kylmänkankean johtokerän putkikassiin. Ennen kuvauksiakin menee melkein tunti että saa kaiken pystyyn. Kolmemetriset USB-piuhat oli ylimitoitettuja niin kävin ostamassa metrisiä. Baittasin Mickutilta idean sähköjakoboksista joka säästää tupakansytyttimien kanssa pelaamiselta. Kolvailin vielä USB-johtojen mittaiset sähköjohdot Karin diilaamasta silikonikaapelista. Ulkoisesta kovalevystä löytyi vielä filtteripyörän kontrollerille sopivan lyhyt USB-johto, noin lyhyitä ei kaupasta saa. Kuvassa USB-hubi ja kontrolleri on niputettu yhteen.



Kun kuvaan Kaivopuiston tähtitornilla, voin kiinnittää kamerat kaukoputkeen ja OAG:hen ja ripustaa nuo boksit kaukoputken kahvaan. Silloin korkealla ylhäällä olevalle kaukoputkelle menee vain yksi sähköjohto ja yksi USB-johto.

Kamerat on kuvassa kiinni mobiilisetupissa, jossa kuvaus ja guidaus tehdään kameraoptiikalla.



Ajattelin kyllä tilata KWIQ-adapterin että guidaamisen voi hoitaa tuolla hyllyssä pyörivällä kiinalaisella etsimellä: Se on paljon kevyempi, helpompi ja aina fokuksessa. Pitäisi vain löytää tuota normaalia kiinnitystä jämäkämpi ratkaisu. Mistähän saisi 53mm halkaisijan pantoja? Säätövaraa ei tarvitse olla.

Tuossa duomountin keskellä on vielä jalustakierteinen reikä johon voi sitten kiinnittää tarkennusmoottorin joka pyörittelisi hihnalla kameraoptiikan tarkennusrengasta. Se pitäisi oikeastaan saada aika äkkiä, tuon 135mm f/2:n tarkentelu on silkkaa masokismia. Turhan kalliita vaan kaupalliset ratkaisut, jos sitä ensin testailisi jotain simppeliä moottoria käsikäyttöisesti ja sitten vasta sijoittaisi esim. Seletek ohjaimeen (jolla voi samalla ohjata filtteripyörää).

Tuossa vielä duomountti nurinpäin: http://www.ursa.fi/~lkangas/kalusto/duo2.jpg

Lauri Kangas

Testailin piuhavirityksiä Kaivarin tornilla eilen ja kylläpäs helpottaa romppeiden kokoamista ja purkamista tuntikaupalla. Kuvissa kaikki romu on ylhäällä jalustan kyydissä ja alas ei tule kuin yksi USB-johto ja yksi silikoninen sähköjohto.





TuRe

Sama juttu täällä. Pienessä kuvaussuojassa ei ole liikoja tiloja sählätä johtimien kanssa. HG:ssa oli myynnissä näppärät johtosuojat työkalulla, jolla sai suojat paikalleen sopivasti ryhmiteltynä. Täytyy laittaa samalla systeemillä myös pöytäkoneen kaamea johtokasa.
Tuomo Repo

astro_juhis84

Minullakin on ollut ongelmia johtojen kanssa. Erityisesti ongelma tulee esille pitkissä valotusajoissa, sekä kohteesta toiseen siirryttäessä, jolloin johdot ovat kiristyneet betonipilarin ympärille. Joten jonkinlainen ratkaisu piti kehitellä.

Ryhdyin kokeilemaan voisiko johtoja vetää EQ6 jalustan läpi. Pikaisen kokeilun jälkeen en huomannut johtojen haittaavan seurantaa tai Goto ominaisuutta. Jos käännän putken itäiselle taivaalle, niin silloin johdot hieman kiristyvät jalustan sisällä. Jalustan sisältä piti ottaa pois punainen led-valo sekä napasuuntausputki. Johdot on vielä muutamilla nippusiteillä laitettu kiinni. Pitää vielä joskus yöllä testailla toimivuutta tarkemmin.



EQ3 SkyScan jalusta, modattu Canon 550D
Sky-Watcher Evostar 80ED DS-Pro, Atik 314e mono ccd-kamera
https://www.instagram.com/astro_juhis84/
https://www.tiktok.com/@pyro_juhis84

Lauri Kangas

Nokkela ratkaisu, melkein kuin Paramount ME. Kiinteässä asennuksessa napasuuntausputkea ei tarvitakaan.

Timo Kuhmonen

Lainaus käyttäjältä: Juha-Matti Penttilä - 11.04.2010, 16:21:42
Ryhdyin kokeilemaan voisiko johtoja vetää EQ6 jalustan läpi. Pikaisen kokeilun jälkeen en huomannut johtojen haittaavan seurantaa tai Goto ominaisuutta. Jos käännän putken itäiselle taivaalle, niin silloin johdot hieman kiristyvät jalustan sisällä. Jalustan sisältä piti ottaa pois punainen led-valo sekä napasuuntausputki. Johdot on vielä muutamilla nippusiteillä laitettu kiinni. Pitää vielä joskus yöllä testailla toimivuutta tarkemmin.
onko myös EQ6 jalustassa deklinaatioakselissa vastaava kolo kuin HEQ-5 malllissa, eli siinä kohtaa mistä katselureikä löytyy napatähtäimelle ?
veditkö kaapelit tuosta reiästä läpi ?

astro_juhis84

EQ6 ja HEQ-5 ovat rakenteeltaan aika samanlaisia ja EQ6 on samainen kolo tuntiakselilla napatähtäintä varten. Siitä reiästä vedin kaapelit läpi.

Viime yönä pääsin jo testailemaan tarkemmin uusia virityksiä, toimii oikein hyvin. Mutta jos muut tekevät perässä niin omalla vastuulla.
EQ3 SkyScan jalusta, modattu Canon 550D
Sky-Watcher Evostar 80ED DS-Pro, Atik 314e mono ccd-kamera
https://www.instagram.com/astro_juhis84/
https://www.tiktok.com/@pyro_juhis84

Timo Kuhmonen

kysyin sillä, koska omassa HEQ-5 jalustassa siinä metalliputken läpi menevässä reiässä on suht koht terävät reunat. Mietin että mitä piuhat niistä tykkää - hankautuuko eriste puhki pitemmän ajan kuluessa...

LK

Lainaus käyttäjältä: Timo Kuhmonen - 12.04.2010, 11:46:52
kysyin sillä, koska omassa HEQ-5 jalustassa siinä metalliputken läpi menevässä reiässä on suht koht terävät reunat. Mietin että mitä piuhat niistä tykkää - hankautuuko eriste puhki pitemmän ajan kuluessa...
Ehdottomasti kannattaa vetästä vaikka paksua teippiä sellaiseen kohtaan reiän reunoille, varmasti hankaa puhki eristeet.

astro_juhis84

Hyvä huomio Timo, EQ6 jalustankin metalliputken reiän reunat ovat varsin teräviä. Kävin juuri tunkemassa reikään pehmusteeksi talouspaperia.
EQ3 SkyScan jalusta, modattu Canon 550D
Sky-Watcher Evostar 80ED DS-Pro, Atik 314e mono ccd-kamera
https://www.instagram.com/astro_juhis84/
https://www.tiktok.com/@pyro_juhis84

Lauri Kangas

Myös mobiilisetupissa eli HEQ5:llä piuhojen vähentäminen toimii hyvin. Enää pitää lyhentää muutamaa virtajohtoa etteivät roiku missä sattuu.



Sitten sain kuulla vinkin jolla piuhat selkenee ihan huomattavasti. Tuossa kuvassa usb-hubista lähtee kirkasjohtoinen sarjaporttiadapteri, sitten musta EQDIR-palikka ja siitä pitkä litteä johto jalustalle. Tuon voi hoitaa kokonaan valmiilla USB-TTL232R -johdolla jossa tarvittava elektroniikka on usb-liittimen sisässä ja toiseen päähän voi pistää RJ45-liittimen joka menee kiinni jalustaan. Jos pääkaupunkiseudulta joku muukin on kiinnostunut niin viestittäkää, voin tilata useamman.

Lauri Kangas

Kusti polki tarvittavan adapterin. Valtava pehmustettu kirjekuori jonka sisällä kahden arpakuution kokoinen pahvilaatikko.



Tuohon juotetaan kolmikarvainen johto kiinni ja johdon toiseen päähän RJ45-liitin. Sen jälkeen toimii kuten kaupalliset EQDIR-palikat. Saan vielä tehtyä tuohon juuri nätisti mitoitetun 15cm johdon usb-hubista jalustaan eikä se ole minkään tiellä.

Lauri Kangas

En jaksanut etsiä mistään pihtejä verkkoliittimen crimppaamiseen niin juotin sitten valmiin verkkopiuhan päähän tuon liittimen. Nyt on mitoitettu juuri sopivasti eikä johto mene minkään tielle. Taas viitisen minuuttia pois pystytysajasta.





Make

Minäkin kyllästyin erilaisten johtojen ja pikkulaitteiden kanssa pelleilyyn. Tein läpinäkyvästä muovilaatikosta, tarranauhasta ja nippusiteistä sekä johtosuojista virityksen, joka on toiminut todella hyvin. Juttua blogissani: http://makespacestation.blogspot.com/2010/11/johtohassakka-kuriin.html
Markku Kellomäki
Make's Space Station-blogi