Telescope-Servicestä ostaminen

Aloittaja soreneck, 29.01.2009, 16:03:06

« edellinen - seuraava »

JiiHoo

#180
Hyvä että putki löysi lopulta tiensä perille.  :azn:

Itselle kävi eilen hieman samalla tapaa. Toimitusta ei näkynyt päivän mittaan, mitään soittoa ei kuulunut ja illalla seurantaan oli ilmestynyt tieto että toimitus oli jätetty tekemättä vastaanottajan pyynnöstä... Kävin hakemassa paketin aamulla UPS:n toimistolta, sanoivat että näin ei olisi homman pitänyt mennä ja lupasivat selvittää mitä on tapahtunut. Tosin TS ei tällä kertaa ollut laittanut puh.numeroa pakettiin, joten hankalaa olisi ollut soitella.

No, se siitä. Seuraavaksi paketin kimppuun, olo on kuin Klonkulla kun eräänkin sormuksen löysi.  :cheesy:

Edit: Toimitus näytti olevan muuten OK, mutta putken T-adapteri uupui. Sitä ei tosin ollut varastossa kun tilasin (1-3v toimitusaika), ihmettelinkin kun lähettivät tavarat niin nopeasti. Kaipa se sieltä perästä tulee, eipä kuvaaminenkaan taitaisi kelien puolesta onnistua muutenkaan.

kjj

Viimeisimmän tilaukseni kanssa tuli koeponnistettua TS:n palautuspalvelu, kun vahingossa olivat pakanneet vääräntyyppisen suodattimen mukaan. Alle vuorokauden kuluttua reklamoinnistani he lähettivät weppilinkin, josta sai printattua DHL:n pakettikortin ja kyseisen paketin sai jättää Itellan huomaan.

Oikea filsu saapui nopeasti tilalle ja väärä matkasi minimaalisella vaivalla Saksaan, joten näyttää tämä palautuspuolikin pelittävän TS:llä ihan mallikkaasti.

Koko häslingin takia ei edes tullut missattua yhtäkään kirkasta yötä  :rolleyes:


MarttiM

Olen ostanut joitakin tuotteita esimerkiksi Astroshopista ja siellä palvelu on ollut hyvää ja kysymyksiini on aina vastattu. Kirjauduin jokin aika sitten Telescope Servicen asiakkaaksi ja lähetin sitten muutaman kohteliaan kysymyksen liittyen siellä myytäviin tarvikkeisiin.  Mitään vastausta ei kuulunut, joten ei muuta kuin uusi viesti (eilen aamupäivällä) menemään. Vastausta en ole vieläkään saanut. :angry: Olen - ainakin toistaiseksi - hyvin pettynyt kyseiseen liikkeeseen.
Akromaattiset refraktorit 101 mm f/16 ja 80 mm f/15

MarttiM

Lainaus käyttäjältä: MarttiM - 13.02.2015, 15:26:33
Olen ostanut joitakin tuotteita esimerkiksi Astroshopista ja siellä palvelu on ollut hyvää ja kysymyksiini on aina vastattu. Kirjauduin jokin aika sitten Telescope Servicen asiakkaaksi ja lähetin sitten muutaman kohteliaan kysymyksen liittyen siellä myytäviin tarvikkeisiin.  Mitään vastausta ei kuulunut, joten ei muuta kuin uusi viesti (eilen aamupäivällä) menemään. Vastausta en ole vieläkään saanut. :angry: Olen - ainakin toistaiseksi - hyvin pettynyt kyseiseen liikkeeseen.

No, niin - tulihan se vastaus viimeinkin. Kysyin 50 mm:n GSO Superview -okulaarista. Telescope Servicestä kerrottiin, ettei kyseinen okulaari kuulu heidän myyntiohjelmaansa... Lisäksi annettiin linkki tuoteluetteloon, josta voin katsoa, mitä tuotteita on myynnissä!  :rotfl: Jokainen voi halutessaan tarkistaa seuraavan asian: Kahden tuuman GSO Superview 50 mm:n okulaari ON luettelossa! :veryangry: Meni siis ihan samoin kuin eräässä kyseenalaista mainetta niittäneessä V:llä alkavassa suomalaisessa liikkeessä! :azn:
Akromaattiset refraktorit 101 mm f/16 ja 80 mm f/15

RL

Postimaksut näköjään noussut, saa yhdestä okulaarista maksaa melkein parikymppiä postikuluja(15.90)..  :shocked:

naavis

Lainaus käyttäjältä: MarttiM - 13.02.2015, 16:23:34
No, niin - tulihan se vastaus viimeinkin. Kysyin 50 mm:n GSO Superview -okulaarista. Telescope Servicestä kerrottiin, ettei kyseinen okulaari kuulu heidän myyntiohjelmaansa... Lisäksi annettiin linkki tuoteluetteloon, josta voin katsoa, mitä tuotteita on myynnissä!  :rotfl: Jokainen voi halutessaan tarkistaa seuraavan asian: Kahden tuuman GSO Superview 50 mm:n okulaari ON luettelossa! :veryangry: Meni siis ihan samoin kuin eräässä kyseenalaista mainetta niittäneessä V:llä alkavassa suomalaisessa liikkeessä! :azn:

Kannattaa nyt vielä varmistaa, ettei kyseessä ollut jonkin sortin väärinkäsitys tai virhe myyjän taholta. TS on koko olemassaolonsa ajan ollut hyvin luotettava ja asiantunteva kauppa. Myyjällä on voinut käydä erhe okulaarin etsimisessä, koska esim. TS:n nettisivujen haku ei löydä okulaaria haulla "gso superview". Pelkällä "superview"-haulla okulaari kuitenkin löytyy: http://www.teleskop-express.de/shop/product_info.php/language/en/info/p809_GSO-SuperView-50mm-2--Gro-feld-ERFLE-Okular---51-Grad.html

MarttiM

Lainaus käyttäjältä: naavis - 16.02.2015, 16:47:20
Kannattaa nyt vielä varmistaa, ettei kyseessä ollut jonkin sortin väärinkäsitys tai virhe myyjän taholta. TS on koko olemassaolonsa ajan ollut hyvin luotettava ja asiantunteva kauppa. Myyjällä on voinut käydä erhe okulaarin etsimisessä, koska esim. TS:n nettisivujen haku ei löydä okulaaria haulla "gso superview". Pelkällä "superview"-haulla okulaari kuitenkin löytyy: http://www.teleskop-express.de/shop/product_info.php/language/en/info/p809_GSO-SuperView-50mm-2--Gro-feld-ERFLE-Okular---51-Grad.html

Lienet oikeassa ja nyt kun itsekin olen rauhoittunut, uskon asian olevan juuri niin kuin kirjoitit. Virheitähän sattuu kaikille. Ilmeisesti ensimmäiseen viestiini ei vastattu, koska myyjä ajatteli, että joku outo asiakas siellä kyselee tuotteista, joita liikkeessä ei ole. Sain aikaan hämmennystä. Kun sitten kirjoitin toisen viestin, rohkaistui hän vastaamaan kohteliaasti, ettei tuotetta todellakaan ole. Varmuuden vuoksi hän lähetti linkin tuoteluettelosta eikä tarkistanut, että siellähän niitä kahden tuuman GSO SuperView-okulaareja piilee, kun tarkkaan katsoo eikä luota pelkästään hakusanoihin.
Akromaattiset refraktorit 101 mm f/16 ja 80 mm f/15

Tane

Lainaus käyttäjältä: Roope - 16.02.2015, 15:39:19
Postimaksut näköjään noussut, saa yhdestä okulaarista maksaa melkein parikymppiä postikuluja(15.90)..  :shocked:
Aika paljon yhdestä okusta. Olen ostanut joskus toiselta saksalaiselta Astroshop.de jotain pientä. Rahti maksaa 6.90 euroa ja isommillakin paketeilla kuten Eq-6 jalusta esimerkiksi Ups:n tuomana 19.80. Maku ja lompakkokysymys. Silti TS saa olla edelleen ykkönen. Tilaan vasta sitten kun kerralla kertyy enemmän ostettavaa niin pysyy lähetys kustannukset kurissa...
Celestron C14,

Kaizu

Muutama vuosi sitten ostin setin noita 2" okulaareja, muistaakseni nimella GSO WA (wide angle). Silloin ne olivat erikoistarjouksessa. Olisiko ollut loppuunmyynti jos ne eivät ole enää valikoimissa.

Kaizu
Kai Forssen

kjj

Olen tähän asti valinnut TS-tilauksiini toimitustavaksi aina DHL:n, koska autottomana työssäkäyvänä noiden kuriirifirmojen kanssa asiointi on aika railakkaan tympeää - DHL-lähetykset ovat aina tulleet tähän asti perille Itellan (tai mikä lie Posti se onkaan nykyään) kuljettamana ja homma on toiminut.

Nyt kuitenkin viimeisin DHL-lähetys tulikin sitten PostNord Logisticsin kuriirin tuomana, joka tietysti aiheutti pientä lisäharmia ja -viivettä.
Varsinkin, kun kyseinen lähetys olisi mahtunut postilaatikostani sisään, mutta kuriiri olisi halunnut välttämättä kuittaukseni, jota ei sitten kuitenkaan loppujen lopuksi tarvinnut.

TS:n palvelu itsessään oli nopeaa ja luotettavaa kuten aiemminkin. Pitää vastaisuudessa vain sitten varautua siihen, että kuriiri tuo lähetyksen joka tapauksessa.

RL

Kauan tuolla german post toimituksella kestää tulla kotiin? Ilmeisesti dhl tuo? Ups on aina tuonut viikossa lähettämisestä joka on mielestäni aika pitkään..

einari

Riippuu paketin koosta mutta minusta viikko on aika normaali aika varsinkin isommalle paketille.
___
Tapio

ellu

Viikko on joo se normaali lähetyksen aika. Toki riippuu aina mistä asti tulee. DHL ainakin tuo vaikka päivän toimitus ajalla Saksasta tavaraa, mutta maksaahan se sitten enemmän. Tarpeeksi painava niin puhutaan jo sadoista euroista ellei jopa tonnin luokan kuljetus laskuista.
Niin ja kyllä DHL toimittaa vaikka helikopterilla jos niikseen tulee  :grin:
SW400P Synscan Goto Dobson
ASI120MM-S
Canon EOS 600D

JuhaPka

Minulle tuli TSn isompi paketti lähetys UPS toimittamana 6 päivässä....

Hattiwatti

Sunnuntaina tilasin laserkollimoijan, Baaderin komakorjaimen ja Bahtinovin maskin.
Maskit oli loppu ja tulee tiettävästi kesäkuussa lisää, mutta muut tavarat tulivat tänään kotiin. Ja ei unohtunut karkkipussi.