Tuiskula Observatory

Aloittaja VP, 01.08.2015, 01:23:09

« edellinen - seuraava »

VP

Noniin, kauan odoteltu projekti lähti tänään käyntiin ja oman havaintokopperon nikkarointi alkoi mökillemme Tuiskulaan. Tolpan alustana on siis vanha betoni / tiiligrilli ja päivän aikana sain pohjaa melko hyvin valmiiksi. Juoksuja puuttuu vielä muutama mutta siitä se lähtee. Luonnollisesti alle tulee vielä harkot että runko on irti maasta.

Asukiksi siis tulee tuo 20 senttinen Newtoni, tolppa on toistaiseksi täysin manuaalinen mutta joskus tulevaisuudessa varmaan siihen ilmestyy EQ6 tai vastaava. Ja saahan tuohon tuon Astrotracin kiinni tarvittaessa, vaikka pääasiallisesti se varmaankin on kolmijalan päällä pihamaalla. Katolle tulee taivaskamera + Ventuksen sääasema omaan koppiinsa.

Itse havaintosuojassa on tämänhetkisen suunnitelman mukaan kaksi tilaa, toinen putkelle jossa aukeava katto ja toinen "lämmitetty" koppero missä läppäri voi hoitaa tehtäviään ja havainnoitsija ottaa tarvittaessa torkut. Virtaa tulee agregaatista, ajattelin myös vetää USB:n pihalle sekä tolpan juureen kameran ohjausta varten. Silloin saisi kuvat suoraan isommalle näytölle katsottavaksi.

Sen suurempia suunnitelmia tällähetkellä ei ole, varmaankin katto tulee olemaan loiva viistokatto mikä aukeaa saranan avulla kahdessa osassa. Sitä en ole sen koommin suunnitellut, saa nähdä minkälaiseen ratkaisuun päädyn. Toteuttamiskelpoisia ideoita otetaan vastaan!

-V

VeskuP

#1
Virittäisin tuonne maata vasten pohjalle muovin mikä vähentää kosteuden nousemista lattiarakenteisiin. Pysyy hajut ja homeet poissa paremmin, tai sanoisinko pitempään :wink:

Edit: Semmoinen myös tuli mieleen, että onko miten iso tuo takana oleva järvi ja millaisia on mökkinaapurit? :tongue: Tuppaa vaan valitettavasti olemaan porukkaa joka lähtöön täällä Suomen maassa, ettei tule jälkipuheita tuosta observatoriosta. Tuleehan tuo kuitenkin suht lähelle rantaa ja kokoakin 10 neliötä, niin oletko noita rakennuslupa ym. asioita yhtään miettiny :shocked:
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

VP

Rakennuslupa-asiat on kunnossa. Tuolla ei muutaman ystävällisen naapurin lisäksi ole juuri muita joten naapuripolitiikkakin on kunnossa.

Tuota pressua mietin alkuun mutta tulin siihen tulokseen että taitaa paremmin hengittää ilman, kun kuitenkin rakennelma on irti maasta harkkojen päällä. Toisin kuin kuva antaa ymmärtää.

-V

VeskuP

No hyvä juttu, ei mene koko rakennus purkuun kun joku alkaa itkemään tms. Olen vaan nähnyt tässä noita matalaperusteisia aittoja/liitereitä joissa maan ja lattian välissä on ollut vain 10-15cm väliä. Näissä tuulettuminen on rajallista ja lattia on pilalla nopeastikin, hajusta puhumattakaan. Kunhan vaan ilma pääsee kunnolla kiertämään alta niin ei kosteus ym. ongelmia tule. Tällöin rakoa tulisi olla vähintään 30cm. Muovin levittämällä ei tarvitse noista murehtia...
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

VP

#4
Jep, rannan puolelta on ilmassa yhdeltä nurkalta sen 60cm, joten tuulettuminen tuskin tulee olemaan ongelma. :)

-V

VeskuP

No hyvä juttu, ettei observatoriossa ole parin vuoden jälkeen tuttua hajua: "mummola" :grin:
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

VP

Huuhanmäen tornissa luuhanneena tuskin sellaisia hajuhaittoja onnistun saamaan aikaiseksi. :laugh:

-V

Jussi Koponen

Huuha on kyllä paha, ei anna emäntä tuoda sieltä enää kirjoja kotiin luettavaksi sen hajun takia :rotfl:

VP

Lainaus käyttäjältä: Jussi Koponen - 03.08.2015, 20:42:56
Huuha on kyllä paha, ei anna emäntä tuoda sieltä enää kirjoja kotiin luettavaksi sen hajun takia :rotfl:
Ei sitä turhaan kutsuta Huuha-aromiksi. Tosiharrastajan dödö. :cool:

Mietin tuossa vähän sähköjä ajankuluksi. Agregaatista siis saan "verkkovirtaa" valoille, läppärille yms. ja varmaankin lisähöökinä tulee olemaan 12v akku esim. Astrotracille ja muille pikkuhilppeille.
Mutta mutta, mistäpä saisi punavaloja että havaintokopperon lämmitetty osio olisi myös käyttökelpoinen ilman että pimeänäkö menee? Ei ihan helposti tunnu löytyvän Googlella mitään järkevää. Otsalamput on tietysti keksitty mutta aina parempi jos saisi nikkaroitua sen suoraan kopin sisälle.

Katon aukaisumekanismi varmaankin tulee olemaan se perinteinen, eli kiskot ja niihin rullapyörät. Sähkövinssin voisi pistää myös, ihan vain HiFistelyn nimissä. :tongue:

-V

Timo Kantola

Lainaus käyttäjältä: W1lleM - 04.08.2015, 20:37:28
Mutta mutta, mistäpä saisi punavaloja...
Autotarvikkeista löytyy jos minkälaista punaista ledivaloa
Timo Kantola

JuhaPka

Lainaus käyttäjältä: W1lleM - 04.08.2015, 20:37:28
Ei sitä turhaan kutsuta Huuha-aromiksi. Tosiharrastajan dödö. :cool:

Mietin tuossa vähän sähköjä ajankuluksi. Agregaatista siis saan "verkkovirtaa" valoille, läppärille yms. ja varmaankin lisähöökinä tulee olemaan 12v akku esim. Astrotracille ja muille pikkuhilppeille.
Mutta mutta, mistäpä saisi punavaloja että havaintokopperon lämmitetty osio olisi myös käyttökelpoinen ilman että pimeänäkö menee? Ei ihan helposti tunnu löytyvän Googlella mitään järkevää. Otsalamput on tietysti keksitty mutta aina parempi jos saisi nikkaroitua sen suoraan kopin sisälle.

Katon aukaisumekanismi varmaankin tulee olemaan se perinteinen, eli kiskot ja niihin rullapyörät. Sähkövinssin voisi pistää myös, ihan vain HiFistelyn nimissä. :tongue:
-V
Esimerkiksi tuolta......

http://www.yeint.fi/index.php?main=64&productCat=2503&productID=19840&productCode=LBY-5F12T3333-4R&brand=YES&mainProductGroup=LED-KOMPONENTIT&subProductGroup=MODULIT

VP

Tattista, enpä olisi älynnyt autotarvikkeista lähteä ensimmäisenä etsimään. Pitää joku päivä tehdä isku Motonettiin josko sieltä löytyisi riittävän pimeä tuikku.

Sain valmiiksi lattian sekä kiikutin lisää puutavaraa seiniä varten mökille. Kustannustehokkuutta ainakin on riittänyt, sillä puutavaran hinta on tähänasti ollut 2 pussia munkkeja. Rakennustyömaalta sain ilmaiseksi n. 40 kpl 5,5 metrisiä 2x4" sekä 4 metrisiä lautoja n. 15kpl. Jonkin verran tietysti on lisähommaa kun usein ovat vähän vinksallaan johonkin suuntaan tai vähintään nauloja pitää nyhtää irti, mutta eipähän lopu tekeminen. :azn:

-V

Jussi Koponen

Suojasitko nuo kakkosneloset jollain aineella? Minä laitoin oman lattian paikalleen vasta kun oli seinät ja katto suojaamassa. Jos projekti venyy kun etsit lisää rakennusmateriaalia, vo tuo lattia alkaa imemään kosteutta tarpeettomasti.

VP

Kakkosneloset on painekyllästettyä ja koko helahoito läträtty homeenestotökötillä mallia X. Lisäksi pidän tuossa aina pressuja päällä sateen varalta joten tuskinpa nuo tuohon mätänee.

Sähköt ajattelin asentaa seinien sisälle kaapeliviidakon välttämiseksi niin että mikäli jokin kaapeli hajoaa se on helppo ujuttaa sieltä ulos. Tätä varten ostin tuommoista kaapelinsuojaputkea. Vajaa 3 senttinen kaapeli mahtuu läpi, lähinnä USB:ta varten ajattelin. Lattian alta vedän samalla systeemillä virtajohdot tolpalle jahka löydän sopivaa suojaputkea isommille johdoille.

-V

VP

Kopperon seinät alkaa pikkuhiljaa nousta. Runko on valmis, päätin kuitenkin tehdä laudasta nuo seinät koska vaneri osoittautuikin yllättävän hintavaksi.