PI aloittelija kysyy apua

Aloittaja TimoSu, 17.04.2015, 23:58:33

« edellinen - seuraava »

TimoSu

Moi

Olen aika kokematon kuvankäsittelyssä ja tietysti sitten homman opetteluun otin kunnon haasteen eli Pixinsightin.

Ise asiassa opetteluni tähtikuvauksessa on siinä vaiheessa, että kiinteä jalusta osoittaa nyt aika hyvin oikean suuntaan ja voisi saada riittävän hyviä kuvia käsittelyyn. Olen perehtynyt kalibrointikuvien ottamiseen ja heti kun kelit salllii kuvaamiset, niin toivottavasti saan hyyvä materiaalia kasaan. Luusisin osaavani yhdistää kuvat BP:llä. Olen siihen jotain ohjeita löytänyt. Eikös ne Flatit aikalailla hoida tuon vinjetoinnin kuntoon.

Nyt olen jo hieman opetellut PI:tä, mutta siis aivan alussa ollaan. Olen löytänyt joitain tutoriaaleja ja ohjesivustoja, mutta DBE prosessin käyttöön ohjeita en ole löytänyt. Tarvitsisin siihen mielellään ihan rautalanka ohjeet. Tässä uutta kuvamateriaalia odotellessa voisin harjoitella vinjetoinnin poistolla noista muutamasta yksittäsestä valotuksesta M42 ja lovejoysta. Näitä napsin suuntausharjoitusten yhteydessä. Kuvat siis otettu Canon60Da:lla ja C8"EHD:llä. Virheellisesti niissä oli korkea iso arvo, jopa ISO2400. Jatkossa käytän esim. ISO400. Flattejä varten saan ensi viikolla A4 EL-paneelin. Eiköhän sillä saa hyvät flatit. Bias vaikuttaa helpolta. Darkit täytyy ottaa heti lightien jälkeen, näin ymmärsin.

Masterien tekoonkin PI:llä löysin ohjeet.

Kun kokeilin DBE:llä (yksi M42 valotus) sain kuvaan ne sample pisteet kun nostin tolerance -arvon 10. Kun suoritin prosesin tuli siis ne toiset kuvat ja se missä näkyy ymmärtääkseni se vinjetointi. Mitä sitten tehdään? Kun latasin M42 lightin PI:lle, niin ruudulla ei näy juuri mitä.

Läppärillä kuvassa näkyy varsin hienosti M42 ydinalue, jopa ne isot ytimen tähdet erillisinä,  ja trapetsi ja paljon muuta yksityiskohtaa. Kun latasin M42 lightin PI:lle, niin ruudulla ei näy juuri mitään. Onkohan kaikki kunnossa?

Missä muodossa ja millä asetuksilla järkkärin raw muotoinen kuva ladataan PI:hin jos ajatuksena tehdä DBE ja muuta jatkojalostusta.

Mitä DBE:n jälkeen kannattaa tehdä. BackroundNeutralization? muuta?


Jos joku voisi auttaa eteenpäin

Terv.Timo

-Essi-

Terve,

Noilla opeilla http://www.harrysastroshed.com/pixinsight/pixinsight%20video%20html/Pixinsighthome.html itse tullut harjoiteltua ja lisää materiaalia löytyy pixinsight foorumilta http://pixinsight.com/forum/

T: Esa
-Skywatcher 200/1000 PDS Explorer
-Skywatcher Skymax 127
-Skywatcher NEQ6
-Skywatcher Star Adventurer
-Nikon D7200
-QHY8L

-Essi-

TimoSu

Jep hyvä. Tuolta löytyykin paljon opeteltavaa. Sain vinjetointia korjattua, joten prosessin pääperiaate selkesi, kiitos.

Vielä kuitenkin tämä hämää, että macin kuvat -ohjelmiston säätötyökalulla saan kuvasta paljon enemmän kohdetta näkyyviin. kun taas PI:llä melko vähän. Onko tähän ajatuksia?

Olisiko jossain tai jollain jaettavaksi raakakuvia+korjauskuvia harjoituksia varten?

Aika pilvistä on ja kevät etenee. Pahimmassa tapauksessa seuraavat setit saa itse kuvattua vasta syksyllä.


Lainaus käyttäjältä: -Essi- - 18.04.2015, 01:10:08
Terve,

Noilla opeilla http://www.harrysastroshed.com/pixinsight/pixinsight%20video%20html/Pixinsighthome.html itse tullut harjoiteltua ja lisää materiaalia löytyy pixinsight foorumilta http://pixinsight.com/forum/

T: Esa

Timpe

Lainaus käyttäjältä: TimoSu - 18.04.2015, 09:30:50
Vielä kuitenkin tämä hämää, että macin kuvat -ohjelmiston säätötyökalulla saan kuvasta paljon enemmän kohdetta näkyyviin. kun taas PI:llä melko vähän. Onko tähän ajatuksia?

PI:n Histrogram transformation työkalun video auttaa jo pitkälle: http://www.harrysastroshed.com/pixinsight/pixinsight%20video%20files/2013%20pix%20vids/histogram/histogram.mp4
Histogrammivääntelyn sekaan hiukan kuvan käyttöä maskina ja myös Curves Transformation vääntelyä. Kuvan perusvenytyksessä ei ole sen kummempaa tarvetta muihin kikkailuihin eli opettele nuo työkalut PixInsightilla.
- Timo Inkinen

TimoSu

Noi Harryn sivut onkin aika hyvät, kiitos vinkeistä. Sain sieltä ladattua täyden setin kuvia joilla voin harjoitella kelejä odotellessa.

Siellä on monta tutoriaalia ja nyt käyn niitä järjestyksessä läpi.

Ja juurikin on tarkoitus ottaa PI haltuun pala kerrallaan. Jos vaikka ensi kaudella sillä saisi sitten jo jotain aikaiseksi.

Noissa Harryn tutoriaaleissa on se hyvä puoli, että hän on kuvannut järkkärillä. Se on toistaiseksi minullakin käytössä. Ehkä sitten myöhemmin investoin CCD kameraan.

Kesää varten kiinnostaa miten planeetta-, kuu- ja aurinkokuvauksessa PI toimii. Onko järkevää esim. käyttää Registaxia pinoamiseen ja PI jälkikäsittelyyn?

Jaha ja sitten tutoriaalien pariin :)

Timo

TimoSu

Korjaan, oli sittenkin STF päällä.


Neuvoa taas kyselen. Olen tutoriaaleja joitakin jo katsellut. Ekat pinot tehty ja onnistunut! raakakuvat hieman huonoja joten lopputulos ei ihmeellinen, mutta itse ohjelmaa voi treenata. Kun olen prosessoinut pinottua kuvaa se on edelleen .xisf muodossa. Miten ja mihin muotoon se kannattaa tallentaa/muuttaa jos haluan viedä sen photariin? Kokeilin tiffinä ja PI ei anna tallentaa muokkaustietoja siihen. jpg taas hukkaan dataa .


vehnae

Lainaus käyttäjältä: TimoSu - 18.09.2015, 23:08:47
Miten ja mihin muotoon se kannattaa tallentaa/muuttaa jos haluan viedä sen photariin?

Kaikkea fits/xisf-tiedostojen metadataa ei tosiaan saa siirrettyä muihin formaatteihin. 16-bittinen TIFF on hyvä valinta jälkikäsittelyä ajatellen. 32-bittisen kanssa ainakin Lightroom tulkitsee sen eri tavalla kuin mitä PI:n ruudulla näkyy, 16-bittinen siirtyy niinkuin pitääkin. Tätä ennen kuva kannattaa venyttää PI:n puolella, muuten 16-bittisenä voi hukata dataa, ja venyttäminen nyt on muutenkin paljon mukavampaa kuin fotarissa.

TimoSu

Tässä eka pino PI:llä. Kuvassa ei ole fokus ihan kohdallaan. Pinossa 9.minuutia valotusta, biasit ja flatit mukana. Suuri on flattien vaikutus. Melko tasaiseksi muuttui kuva. Huomasi kun venyttelin sitä, niin aika hyvin koko kuva muuttui. Aikaisemmin esim. valotuksen muuttaminen vaikutti voimakkaasti pallomaisesti ja eniten kuvan keskiosaan. Kuvan tallennuskin onnistui kun ymmärsin ottaa STF:n pois päältä. Kuva on pinottu sillä automatisoidulla prosessilla. Sitten taustan ja värien kalibrointia ja venytys. Masterlightissa paljon valosaastetta(oranssia), mutta yllätyin mitä kuvasta löytyy prosessoimalla.

En keksinyt vielä miten voin tehdä masterflatin, johon minulla on omat omat biakset. Joten tässä kuvassa bias on mukana vain lighteissa. Darkkeja ei ole ollenkaan. Kokeilin myös starmaskia, mutta en saanut jostain syystä tähtiä muokattua. Yritin siis pienentää ja pehmentää isoja epätarkkoja tähtiä. Voiko PI:llä tehdä difraktiopiikkejä tähtiin, noin koristeeksi?

Tutoriaalit auttoivat ja jatkan niiden parissa


vehnae

Hyvältä näyttää!

Lainaus käyttäjältä: TimoSu - 20.09.2015, 07:58:25
En keksinyt vielä miten voin tehdä masterflatin, johon minulla on omat omat biakset. Joten tässä kuvassa bias on mukana vain lighteissa.

Tätä en ihan ymmärtänyt. Sama master bias kelpaa niin flatteihin kuin valoihinkin. Jos teet kalibroinnin BatchPreProcessingilla niin se hoitaa homman oikein.

Lainaus käyttäjältä: TimoSu - 20.09.2015, 07:58:25
Kokeilin myös starmaskia, mutta en saanut jostain syystä tähtiä muokattua. Yritin siis pienentää ja pehmentää isoja epätarkkoja tähtiä.

Tämän perusteella on hankala arvata mikä olisi pielessä, olet varmaan nähnyt naaviksen kirjoittaman PI-tutoriaalin? Sen lopussa on asiaa StarMaskin ja MorphologicalTransformin käytöstä tähtien pienentämiseen.

Lainaus käyttäjältä: TimoSu - 20.09.2015, 07:58:25
Voiko PI:llä tehdä difraktiopiikkejä tähtiin, noin koristeeksi?

Valmista työkalua ei löydy. Convolution-työkalulla se periaatteessa onnistuu ajamalla konvoluutio kuvan ja yksittäisen diffraktiopiikkikuvan kanssa, mutta veikkaan että hyvän lopputuloksen aikaansaanti on vaikeaa ja vaatii paljon niin lähtödatalta (tähdet eivät saisi palaa puhki) kuin diffraktiopiikkikuvaltakin (pitäisi vastata dynamiikaltaan oikeaa diffraktiokuviota). Joku photoshopin tarkoitusta varten tehty plugin toimii tällaiseen varmasti paremmin.

Jos piikit välttämättä haluaa lisätä kuviinsa, niin sen voi tehdä jo kuvausvaiheessa luonnollisesti kiinnittämällä objektiivin eteen ristikkäin laitetut siimat.

TimoSu

OK, kiitos!

Kyllä BPP:ssä oli biasit mukana, joten ilmeisesti se myös ne ovat sitten flateissä.

Ei ne piikiit kyllä välttämättömiä ole. Tutkin tuon vielä tuon Naaviksen tutoriaalin.

T:Timo