Korjattu Dall-Kirkham

Aloittaja mikadosan, 18.11.2014, 13:29:30

« edellinen - seuraava »

mikadosan

Jep. En missään nimessä väheksy Newton -putkien kykyjä tai soveltuvuutta tehtäväänsä. Päinvastoin. Mutta olin jotenkin saanut päähäni, että CDK -putki olisi pätevä peli. Olen ennen tähän CDK-suohon hyppäämistä jo mallintanut SolidWorks:llä melko valmiiksi 10" truss -rakenteisen Newtonin, joten voipi olla, että palaankin kuitenkin vielä takaisin sen projektin pariin. Olisi osakuvatkin jo melko pitkälti valmiina... Kokonaisuuden lopullinen mitoitus pitää tietysti sitten sovitta valitun peiliratkaisun mukaiseksi.

Tähän truss Newtoniin soveltuvat peilit saan suoraan Orion Optics:lta tai GSO:lta (esim. Teleskop-Express.de). Kukaties asioita vielä hiukan pyörittämällä saisin tuosta lopulta aikaiseksi jotakin kiinnostavaa. Trussirakenne kiinnostaa itseäni lähinnä itse rakenteen vuoksi. Ja ajatuksena on tehdä nimenomaan sellainen, jonka saan eqvatoriaaliseen jalustaan kiinni. Eli, esim. Losmandy -kiskolle pitää olla siis paikka ajateltuna... Ja onkin toki... :azn:

Pitää nyt vielä miettiä. Ajatus oli osaltaan myös rakentamisessa ja sen kautta uuden oppimisessa, joten valittu tie kuljetaan kyllä loppuun saakka. Tai ainakin siihen "first light" -hetkeen saakka, jolloin todetaan kuinka projektissa lopulta kävi...  :rotfl:

Lithos

Itse rakentamalla varsinkin newtonin suhteen voi kyllä saada paljon valmista putkea paremman. Optiikka on GSO:n ja skywatcherinkin putkissa ihan hyvä siitä ei mikään juuri ole kiinni, mutta mekaniikka on molempien valmistajien putkien heikkous. Mikäli sinulla on työkalut hyvän truss putken tekoon saisit varmasti paremman kuin halvat kiinalaiset. CDK putki on ihan hyvä se on varma mutta optiikan linjaus ja muut vaatimukset ovat ihan eri tasolla, lisäksi minulla on sellainen käsitys että apupeilin obstruktio on pienehkössä CDK putkessa suuri newtoniin verrattuna.
Mika Suoperä
Peilikaukoputket:
Sky-Watcher Explorer 200P, TAL-2M, Sky-Watcher Explorer 130PM
Linssikaukoputket:
Bresser Messier r102l, Celetron NexStar 102 SLT, Celestron 80ED
Jalustat:
2x EQ5, AZ4, HEQ5 Pro

Timpe

Käyttötarkoitushan sen valittavan putkityypin enimmäkseen määrittää. Jos halutaan kuvausputkea, niin lyhyet/taitetut CDK/ODK/RCT etc. putkirakenteet ovat paikallaan, koska noilla saadaan melko tasainen kuva-ala kamerakennolle ilman suuria optisia virheitä. Jos taasen putken tulisi olla enempi visuaalikäyttöön ja siinä sivussa jonkinlaiseen kuvaustouhuun suunnattu, niin sitten monikäyttöisempi Newton (tai SCT) saattaa ajaa noiden muiden edelle. Isohko Newton on tosin raskas (lue: kallis) kuorma jalustalle, koska saman kokoluokan CDK/ODK/RCT-putket sietävät pykälää hennomman jalustan kuin tällaiset järkäle-Newton rakenteet vaatisivat. :shocked:

Lainaus käyttäjältä: mikadosan - 26.11.2014, 11:21:02
...jo mallintanut SolidWorks:llä melko valmiiksi 10" truss -rakenteisen Newtonin, joten voipi olla, että palaankin kuitenkin vielä takaisin sen projektin pariin. Olisi osakuvatkin jo melko pitkälti valmiina... Kokonaisuuden lopullinen mitoitus pitää tietysti sitten sovitta valitun peiliratkaisun mukaiseksi. Tähän truss Newtoniin soveltuvat peilit saan suoraan Orion Optics:lta tai GSO:lta (esim. Teleskop-Express.de)...

Jos päädyt harkintasi perusteella hankkimaan valmista Newton-optiikkaa, jonka ympärille rakennat itse tarvittavat mekaniikat, niin vinkkaan sen verran että omistan 12" F5 (300/1500mm) Orion Optics 1/10 PV Newton peilin, jota kaupittelin reilu vuosi sitten foorumilla noin kuuteen sataan euroon (tuloksetta, joten nyt se lähtisi vielä halvemmalla ;). Tämä vastaa siis suunnilleen tällaista peiliä (=vastaavista Newton-peileistä oli juttua mm. tässä ketjussa). Silloisesta putkestani näet kuvia täällä (=jatka oikealle kunnes GSO 10 RCT:n kuvat tulevat vastaan). Samaan hengenvetoon varoittelen kumminkin tällaisten kookkaiden putkien tuhoisasta vaikutuksesta omaan pankkitilibalanssiisi, kun niitä ei riitä kannattelemaan oikein mikään kohtuuhintainen jalustaratkaisu (nykyään kait SkyWatcher EQ8 tolpan nokassa on halvin tuon kokoluokan sietävä jalustatyyppi?). Sama pätee myös mainitsemaasi 10" Newtoniin tai CDK:hon, joille tarvitset sangen järeää jalustaa.
- Timo Inkinen

mikadosan

Terve,

Jalusta-asia on sekin tiedossa juu. Ja tiedostettu. Olen ainakin alustavasti ajatellut 8" - 10" kokoluokassa pitäytyä juurikin fyysisten mittasuhteiden ja painon takia. Jalustaratkaisu on vielä auki, itse olen eniten nyt tutkaillut Losmandy G-11 -jalustaa. Onko ko. tolpasta kokemuksia?

Uskon pystyväni kyllä rakentamaan suht kevyen ja silti tukevan truss -rakenteen. Materiaaleiksi olen alustavasti päättänyt alumiinin, hiilikuidun ja jonkun soveltuvan levymäisen materiaalin, esim. homogeenilaminaatti, tms. josta työstän tarvitsemani levymäiset osat. Nämä kaikki materiaalit ovat jo entuudestaan tuttuja, kuten ovat myös koneistustyöt ja monimutkaistenkin mekaanisten laitteiden ja härveleiden suunnittelu.

Jonkin verran tulen varmasti nojaamaan myös alihankintaan, jolloin joku kohtalotoveri voi halutessaan rakentaa samanlaisen putkosen itselleen. Tämä oli yksi ajatus jo heti alkumetreillä, että josko tästä saisi aikaan vaikka harrastajien yhteisen projektin ja siten useampia samanlaisia /-kaltaisia putkia.

Putken rakenteen olen pyrkinyt pohtimaan nyt niin, että mekaanisilta osin asiat toteutetaan suht yksinkertaisin komponentein, jolloin jokaisen komponentin valmistustoleranssit on mahdollista pitää melko korkeina ilman hinnan karkaamista taivaisiin... Ja toisaalta, yksinkertaisuus uskoakseni palvelee myös käytettävyyttä ja sitä, että pimeässä "kentällä" asiat oppii tekemään vaikka silmät sidottuina...

-Mika

mistral

Oman Newtonini jalusta rakentui käsittämättömän sattuman kautta. Olin vuosia sitten ostanut romiksesta hiomakoneen ristisyöttöpöydän tapaisen ja samalla sain siihen liittyneen matoruuvin ja sen hammaspyörän jonka halkaisija oli n. 150mm ja hammasluku n. 84. Jätin ne ulos metsään kun en tarvinnut. No vuosien kuluttua huomasin ne siellä kuusen juurella ja siivosin ne sisälle. Siitä lähti takaraivossa kehittymään oivallus että kävisikö ne jalustaan. Tutkin niitä uudestaan ja tajusin että joo, tästähän saa pyöritys systeemin rakennettua. Nyt se on toimintakuntoinen ekvatoriaali jalusta. Pieni voimavirta moottori/taajuusmuuttaja pyörittää 1:64 alennusvaihdetta (tässäkin sisällä matoruuvi) ja se edelleen hammashihnan välityksellä isoa matoruuvia. Seurantaa sillä ei voi tehdä mutta pikaliikkeitä kyllä, eli on helppoa seurata kun painaa nappia ja siirtää kohteen kentän toiseen reunaan, siirto kestää voimakkaalla suurennoksella ehkä sekunnin, sitten ehtii pysähdyksissä katselemaan 20-30 sekuntia.

Eli jos Sinulla on työstökoneita, voisit ehkä rakentaa itsekin jalustan.

mikadosan

Pitää nyt ensin rakentaa tuo putki. Ja siis ensin päättää, millaisen putken nyt sitten teen. Jalustaakin olen toki pontinut, monenlaisiakin. Dobson on helppo ja halpa. Eqvatoriaalisenkin saa tehtyä melko edullisestikin mutta jos haluaa hyvän, sitten tilanne mutkistuu hieman. Olen pohtinut ekvatoriaalista ratkaisua sekä puurakenteisena (hankalaa saada ainakaan kovin tarkasti toimivaa), alumiinista värkättynä, valmiista osista/varaosista, jne... Monta tietä kuljettavaksi ja kaikilla valinnoilla on mahdollista saadaa aikaan ainakin kasa rojua jos ei muuta...

Jalustan osalta tulen todennäköisesti turvautumaan ostettavaan, hyväksi todettuun ratkaisuun. Jos putkesta vaikka onnistuisikin saamaan oikeasti hyvän, niin kannattaako sitä enää pilata kehnolla jalustalla. Toisaalta, jalustat ilman moottoreita ja elektroniikkaa eivät lopulta ole mitään kovin ihmeellisiä. Siis teknis -mekaanisesti.

Pohdin myös sellaista vaihtoehtoa, että olisin etsinyt LVI -puolelta soveltuvia L- ja T-haaroja, joissa kunnolliset koneistetut laipat liitäntäpäissä ja rakennellut niistä jalustan. Laakeroinnin toteuttaminen tietty voi olla haaste. Myös erilaiset kulmavaihteet, jne. voisivat ehkä soveltua...

-M