Millainen jalusta tähtikuvaukseen?

Aloittaja tero, 27.03.2014, 11:00:10

« edellinen - seuraava »

tero

...ja vielä toinen näkymä manuaalista

PekkaR

Minäkin tilasin Star adventure jalustan elokuussa ja pari kertaa testannut, mutta molemmilla kerroilla oli ongelmia muiden vehkeiden kanssa ja testaus jäi tuloksettomaksi. Tarkoitus on testata millaisiin valotusaikoihin pääsee 300mm telellä guidaamalla ja ilman guidausta. Star adventuren napatähtäimessä oli mielenkiitoinen lisä verrattuna esim. NEQ6:seen, että siihen on merkitty eri halkaisija  Pohjantähden paikalle vuodesta 2012 vuoteen 2032. Mitähän vuotta NEQ6:sen kähän halkaisija vastaa? Pitää selvittää Pohjantähden oikea etäisyys kehästä jossain vaiheessa.


Napasuuntauksen teen seuraavasti:
(Napatähtäimen kalibroinnin pitää olla kunnossa, ja se on syytä tehdä päiväsaikaan kaukaisen kiinteän kohteen avulla. Minun jalustassa oli aika hyva tehtaan jäljiltä)

1. Säädän Pohjantähden ristikon keskelle.
2. Säädän altitudia niin, että Pohjantähti siirtyy suunnilleen kehän alareunan kohdalle.
3. Pyöritän tuntiakselia niin, että Pohjantähti on napatähtäimen kello kuuden kohdalla. Nyt tähtäin on pystysuorassa.
4. Säädän päiväasteikon ja tuntiasteikon nollakohdat samaksi.



5. Kaivan kännykän taskusta ja katson Pohjantähden paikan havaintopaikallani Polarfinder ohjelmalla. GPS:n pitää olla päällä. Ohjelma ei varoita jos ei ole, vaan antaa Pohjantähden sijainnin väärän paikan mukaan.



6. Next Peak on (esimerkissä) 35 min kuluttua. Pyöritän tuntiakselia myötöpäivään niin, että päiväasteikon nollakohta on 35 min päässä tuntiakselin nollakohdasta. Jos Previous Peak on on lähempänä, pyöritän tuntiakselia vastapäivään vastaavasti.



7. Säädän Pohjantähden napatähtäimen  kello kuuden kohdalle. Napasuuntaus on valmis.

Kuvat ovat isompana https://www.flickr.com/photos/113412000@N03/with/15761425689/. Napatähtäimen kuva on parempi isompana.
Celestron C9.25, NEQ6, Hyperstar, Atik 460EXm, Antares 0.63, ym...

https://www.flickr.com/photos/pekkaruohomaki/

joni

Mites on kokemuksia kertynyt...joko uskaltaa tilata vai katsella jotain muuta vaihtoehtoa? Minulta pyydettiin valokuvanäyttelyä ja videota taivaan ilmiöistä ja nyt pitäisi mahdollisesti hankkia jotain kevyehköä mutta toimivaa seurantaa. Mistähän löytäisi edukkaimmin ja mikä olisi sopiva lisävarustepaketti tälle? Tukeva iso hiilikuitujalka ja kuulapää löytyy jo.

tero

Kovasti on ollut säätämistä. Mulla kesti aikaa, ennenkuin sain kaikki tarvittavat jatkokaapelit käyttööni. Skywatcher Star adventurer -manuulissa on taulukko, josta voi tarkistaa omaan kameraansa sopivan välipiuhan (DLSR shutter control cable). Manuaalissa on ainkain yksi virhe - tilasin nimittäin omaan Nikon D7100:een piuhan tuon mukaisesti ja piuha ei ole sopiva tuon speksin mukaisesti. Lähetin siitä Skywatrcherille viestiäkin, mutta eivät ole vastanneet. No, sen jälkeen tilasin uuden piuhan ja varmistin myyjältä sen olevan sopiva. Muutama viikko myöhemmin piuha saapui ja yllätys, yllätys, taas vääränlainen piuha:/ Lopulta sain oikeanlaisen piuhan ja viimeisintä en maksanut enää itse, vaan liike lähetti sen ilmaiseksi. No, mulla on nyt täällä kotona kaksi ylimääräistä Nikonin malleihin sopivaa kaapelia, joilla en itse tee mitään (AP-R3N ja AP-R1N).

Napasuuntauksen suhteen on ollut myös vääntöä. Itse olen macin käyttäjä enkä ole löytänyt macille sopivaa polar finder -ohjelmaa. Ohjeistuksessa neuvotaan käyttämään polar finder -ohjelmaa, jonka kautta voi saada oman havaintoajan mukaisen näkymän ja tuota näkymää voi käyttää kohdistettaessa star adventurerin napasuuntausta. Tätäkään en päässyt kokeilemaan. Omaan iluuriini sain polar finder appsin, mutta eihän tuota luuria voi pakkasella käyttää. Mulla iluuri sammuu samantien, kun sille vähänkin näyttää pakkasilmaa. Kolmas vaihtoehto osoittautui sitten toimivaksi, kohdistaminen käyttämällä Pienen Otavan kochab -tähteä apuna.

Eilen illalla pääsin sitten vihdoinkin kokeilemaan omaa laitteistoani. Suuntasin illalla kotini läheiselle pellolle. Kaupungin valot kyllä häiritsi napasuutausta. Sain otettua joitakin kuvia 100 s ja 50 s valoitusajoilla. Laitan tähän oheen muutaman kuvan (muokkaamattomia). Pinoamista en edes alkanut tekemään, halusin vain päästä näkemään pysyvätkö tähdet pistemäisinä ja osaanko tehdä napasuuntauksen oikein.

Nikon D7100 + Nikon DX 18-105 (kuvassa käytin 18 mm), ISO 500, valoitusaika 99.2 sekuntia (Star adventurerin mukaan pitäisi olla 100 s, mutta kuvatiedostossa on ajaksi määritelty 99.2 s)
Tuohon kuvaan sattui piirtymään myös lentokoneen juova.



tero

Kokeilin myös suuremmalla putkella. Tämä on kuvattu 55-300 mm -objektiivilla ja kuvassa käytin 300 mm zoomia.
Valoitusaika on 47,8 s (ja Star Adventurerin mukaan pitäisi olla 50 sekuntia).  ISO 500.
Tässäkin vain yksi kuva ja kuvaa ei ole muokattu.

Kuvan tarkentaminen tuntui olevan yllättävän vaikeaa zoomin kanssa, ehkä sekin vaatii vain harjaantumista.

Seuraavaksi kokeilen sitten kuvata isomman kasan kuvia, jotta pääsen pinoamaan ja kokeilemaan sitä puolta.

Mille teidän silmissä näyttää, kohdistus on varmaan ainakin suht. hyvin kohdillaan, kun tähdet pysyvät noin hyvin pistemäisinä?


einari

Hyvältä näyttää.
Hauholla Ransu esitteli ko jalustaa ja vaikutti pätevältä peliltä.
Kuvasi siellä komeettaakin ja ainakin minuutin valotukset luokkaa 350mm polttovälillä onnistui hienosti.
___
Tapio

tero

Kiitos Einari!

Laitan taas uusia kuvia, kun pääsen paremmin kuvaamaan.

Tiedätkö onko noita Ransun ottamia komeettakuvia täällä esillä?

einari

___
Tapio

joni

Tännekin seikkailija tulossa. Olivat aika hyvin loppu mutta onnistuin yhden täyden setin löytämään saksasta. Mukava saada jälleen seurantajalusta ja mahdollisuuksia lisää. 7 vuotta tuli kärvisteltyä ilman ja aika tuskaa se oli varsinkin komeettojen kanssa! Aloitan nyt kuvaamaan isoa 2 vuoden projektia taivaan ilmiöistä. Lopputuotoksena on valokuvanäyttely, video ja koululaisille suunnattu työpaja. Nyt vain odottelemaan kirkasta ja upeaa, kuvauskelien kyllästämää kevättä.

einari

Lainaus käyttäjältä: joni - 28.02.2015, 11:48:49
Tännekin seikkailija tulossa. Olivat aika hyvin loppu mutta onnistuin yhden täyden setin löytämään saksasta. Mukava saada jälleen seurantajalusta ja mahdollisuuksia lisää. 7 vuotta tuli kärvisteltyä ilman ja aika tuskaa se oli varsinkin komeettojen kanssa! Aloitan nyt kuvaamaan isoa 2 vuoden projektia taivaan ilmiöistä. Lopputuotoksena on valokuvanäyttely, video ja koululaisille suunnattu työpaja. Nyt vain odottelemaan kirkasta ja upeaa, kuvauskelien kyllästämää kevättä.

Kuulostaa mielenkiintoiselta. Saa nähdä kuinka ison kasan kuvia saa kahdessakaan vuodessa jos vuodet on veljeksiä.
___
Tapio

joni

Katsos, olen ovelampi kuin kettu: kuvausprojektin pääaiheena on taivaan tapahtumat ja erityisesti myös pilvet ja muut(periaatteessa kaikki se mielenkiintoinen mistä taivaanvahtiinkin ilmoitellaan). Ajatus on kääntää nuorten päät puhelinten ja koneiden näytöiltä välillä tuonne ylös.
Surkeitahan nämä talvet on nyt olleet. Vielä kun osuisi ne harvat kirkkaat yöt oman jaksamisen ja muiden menojen kanssa yhteen...

Timpe

Asetuin jonoon TS:n listalle minäkin, kun pääsin tsekkaamaan laitteen Hauholla :smiley:
1 x Skywatcher equatorial polar wedge for Star Adventurer > Shipping time: in stock
1 x Skywatcher Star Adventurer travel mount - Photo Set > Shipping time: Delivery time expected 1 - 3 w
1 x Skywatcher 1 kg counter weight and counterweight bar for Star Adventurer > Shipping time: Ask for delivery time


Jätin TS:lle pyynnön ottaa yhteyttä jos vastapainon ja akselin toimitus venyy kovin pitkälle (=maksan pankkisiirrolla, kun tiedän mitä saan tilattua). Ei kai tuon värkin kanssa voi kovin paljon mennä pieleen ts. keväällä pääsee nauttimaan järkkärikuvaamisen autuudesta lyhyillä polttoväleillä. Järkkäri, sen ajastinkapula, tukeva jalusta ja kuulapää löytyivät jo ennestään, samoin lisävirtalähteet kuudelle voltille... Vastapainoakselin kierre taisi olla M8 eli ilman tuota SW:n omaa lisävarustettakin taitaisi pärjätä pienellä lisätuunauksella?
- Timo Inkinen

joni

http://www.fernrohrland-online.de/index.php

Näillä oli täysiä settejä varastossa. Paketissa myös napatähtäimen valaisin. Aika monta kauppaa kysyin läpi ja toimitukset oli siellä lähempänä huhtikuuta.

Timpe

Tiedoksi muillekin TS:n toimitusajasta eli saavat tuota toimitukseen huhtikuun puolivälissä: "Star Adventurer units will be available in Mid-April..."  :huh:
Noh, mihinpä tässä on kiire valmiissa maailmassa!
- Timo Inkinen

Timpe

Tuli etsittyä hyötytietoa SW Star Adventurerista ja tässä pari linkkiä:
http://www.photosbykev.com/wordpress/2014/07/24/skywatcher-star-adventurer/ (paljon kuvia laitteesta mm. purettuna seurantakoneiston osalta paljaaksi)
http://orlygoingthirty.blogspot.sg/2014/07/sky-watcher-star-adventurer-portable-eq.html (seurantatarkuuden analyysiä: "Unguided performance shows about 23" peak-to-peak periodic error")
http://orlygoingthirty.blogspot.sg/2014/07/sky-watcher-star-adventurer-part-ii.html (seurannan ylikuormitusta Stellarvue SV80ED:llä: "The fundamental is about 30" peak-to-peak.")
http://ukastroimaging.co.uk/forums/index.php?PHPSESSID=cc3bc0cfafceb357e2f7742f35bd1af6&topic=60761.0 (autoguidauskokeiluja: "Canon 400L 5.6 lens at f7.1. Guided with a Lodestar and 300 mm mirror lens.  4 x 5 minute subs")
Ei ole ihme, jos tuollainen värkki myy ilmeisen hyvin maailmalla :rolleyes: (Oma käyttötarve jäänee max. EF135/2L:n käyttöön.)
- Timo Inkinen