Mitä etuja CCD -kameralla on Digijärkkäriin nähden?

Aloittaja mals77, 04.08.2012, 01:12:33

« edellinen - seuraava »

Kuulapaa

Tietenkin jää, mutta millaiseksi  :wink:

Tuo herkkyyden tippuminen on aika mielenkiintoinen asia, josta on keskustelua puolesta ja vastaan useammalla foorumilla. Ilmeisesti se ei kuitenkaan ole ihan niin yksiselitteinen asia ja kennoissa on eroja. Linssien poistaminen lisää fotoneiden osumista pikseleiden runkorakenteisiin ja vähentää siten "kaivoon tippuvia". Kuitenkin linsseillä ja värifilttereillä on jonkinlainen absorbanssi, jonka poistuminen lisää niitä, ainakin keskiarvoisesti.

Kantaakseni korteni kekoon erään jenkkifoorumin väittelyissä, mittailin kuvan luminanssia D5100 sensorista kohdissa, joissa mikrolinssit olivat koskemattomat verrattuna kohtiin, joissa linssit ja RGB-linssit olivat poissa. Testi ei ollut läheskään objektiivinen ja vaatii ehdottomasti tarkemman mittauksen toisella sensorilla sekä tasaisella valkoisella pinnalla. Sen perusteella kuitenkin näytti siltä, että herkkyys parani ko yksilöllä noin 15% (valkoisen keskiarvoistetun pinnan kirkkauden mukaan laskettuna). Virhelähteenä mm on, että en tiedä minkä verran infrapuna sotki valotusta.

Kuinkahan salamavalon tuottama IR heijastuu Tikkurilan valkoisesta seinästä?

Tässä on sellainen mielenkiintoinen jatkotesti tulossa, että saan tässä jossain vaiheessa käyttöön toisen samanlaisen kameran, ja näiden välillä on tarkoitus tehdä kunnon vertailu. Jos on hyviä ideoita testiasetteluksi niin saa vinkata  :smiley:

Kun itse tekee niin saa sellaisen kun tulee.
http://www.kuulapaa.com/

vehnae

Lainaus käyttäjältä: Kuulapaa - 26.11.2014, 18:57:31
Sen perusteella kuitenkin näytti siltä, että herkkyys parani ko yksilöllä noin 15% (valkoisen keskiarvoistetun pinnan kirkkauden mukaan laskettuna).

Luminanssia kuvatessa saa paremman tuloksen, koska kaikki aallonpituudet päätyvät kennolle asti. Mutta heti kun halutaan värejä niin valoa on väistämättä alkuperäistä vähemmän, koska bayer-matriisin värifiltterit on korvattu omalla, eli käytännössä yhtälöstä on vain poistettu mikrolinssit. Sen laskeminen meneekin sitten jännemmäksi, että paljonko lopputulos jää plussan puolelle kun osan "valotusaikabudjetista" voi käyttää L-ruutuihin.

Etuna toki on, että värikanavat ovat täydessä resoluutiossa, millä on iso merkitys kapeakaistasuotimien kanssa. Normaalistihan Ha:sta ja SII:stä saadaan vain joka neljäs pikseli talteen, joten niitä kuvattaessa valoa saadaan talteen nelinkertainen määrä miinus puuttuvien mikrolinssien vaikutus.